ISÄ MITRO REPO on nyt Euroopan parlamentin jäsen. Toivotamme hänelle tähän tehtävään siunausta ja viisautta.

Vaalien alla keväällä käytiin polemiikkia juupas eipäs -tyyliin papin osallistumisesta poliittiseen toimintaan.

Vastustajat vetosivat 400-luvun kirkkosääntöihin, jotka kielsivät pappien yhteiskunnallisen toiminnan. Mainitsematta jäi, että sääntöjen kirjoittamisen aikaan elettiin diktaattorien hallitsemassa maailmassa, jossa kansalaisoikeudet olivat täysin kehittymättömät. Politikoivista papeista, jos sellaisia olisi esiintynyt, olisi tullut diktaattorien juoksupoikia.

Yhtä hyvin tänä päivänä kirkon tulisi olla viisas, vaikka eri tavalla. Demokraattisessa yhteiskunnassa keneltäkään ei ole syytä eikä mahdollisuutta kieltää poliittista toimintaa. Pappien kohdalla sitä ei silti ole syytä suosia, vaikka poliittisen toiminnan kautta myös pappi voi edistää kirkon tärkeänä pitämiä arvoja ja eettisiä linjauksia.

Samalla on syytä muistaa, ettemme ortodoksisen maailmankuvan ja elämännäkemyksen mukaan dualistisesti jaa maailmaa kahtia, aineelliseen ja hengelliseen, ikään kuin aineellinen todellisuus olisi toisarvoista. Sama koskee ihmisen kutsumusta. Papin työ ei ole arvokkaampaa tai pyhempää kuin mikä tahansa muu kutsumus. Papin, poliitikon tai yrittäjän motiiveja arvioimme myös tavoitteiden toteutumisen perusteella.

Kristillisestä uskosta käsin ei nouse yhtä oikeaa poliittista järjestelmää tai arvomaailmaa. Mutta toki kristinusko tarjoaa kirkkaita eettisiä ihanteita esimerkiksi lähimmäisrakkauden edistämisen suhteen.

Isä Mitrolla on paljon lahjoja ja taitoa välittää kirkkomme perintöä ja eetosta myös kirkon ulkopuolella. Toivottavasti tästä on hyötyä EU:ssa eri foorumeilla. Siksi kiinnostavaa olisi vihdoin kuulla Mitron keskeisiä yhteiskuntafilosofisia ja -eettisiä pohdintoja. Samaten sitä miten hän puolustaa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, edistää kohtuutta ja oikeudenmukaisuutta. Mitron vaalikampanjan aikaan näistä näkemyksistä emme saaneet juurikaan kuulla.

Viime kevään tilannetta ei helpottanut se, ettei isä Mitro missään vaiheessa itse käynyt piispansa tai piispainkokouksen kanssa etukäteen keskustelua ehdokkuudestaan, puhumattakaan että olisi sille pyrkinyt hankkimaan suostumuksen.

Kysymys isä Mitron eurovaaliehdokkuudesta oli piispainkokoukselle vaikea. Taustalla oli mekanistinen tulkinta 400-luvun kirkko-oikeudellisista säädöksistä, joiden synnyn historiallisia olosuhteita ei kukaan kunnolla tuntenut. Eikä ortodoksisessa kirkossa laajemminkaan ole vielä opittu elämään postmodernissa maailmassa, jossa myös kirkon on löydettävä moniäänisyys rikkautena, kun uskon ydinkysymyksistä olemme samaa mieltä. Näin ollen kirkko on elävä yhteisö, jossa myös piispojen kesken voidaan asioita tarkastella eri näkökulmista sekä rikastua tästä vuoropuhelusta.

Oleellista meille on se, että uskollisina Kristukselle ja hänen kirkolleen parhaamme mukaan teemme omaa työtämme ja käytämme yhteiseksi hyväksi omia lahjojamme työssä ja sen ulkopuolella Hengen johdatuksessa. Kirkon vahvasta ytimestä käsin meillä Suomen ortodokseilla on tähän paljon enemmän mahdollisuuksia kuin koskaan ennen, kunkin yksilön erityislaatua kunnioittaen.

Lopuksi, isä Mitro on hiippakuntamme pappeja, ja jokaisen kutsumus on arvokas. Samalla häneltä, niin kuin jokaiselta meiltä, on jatkuvasti syytä odottaa itsensä likoon panemista yhteiseksi hyväksi sitoutuneella ja läpinäkyvällä tavalla. Tähän hyvä ja ihmisiä rakastava Jumala antakoon meille apunsa.